What’s up, Rose?

Filed under: Rose McGowanjecca @ 21.8.2009 klo 16.15

 Rose on kiireinen nainen. Tämän vuoden aikana häneltä ei ole ilmestynyt elokuvia, mutta kuvauksissa hän on ehtinyt aikaansa viettää. Ensi vuonna häneltä ilmestyy Red Sonja – niminen elokuva, josta onkin jo aikaisemmin uutisoitu. Nip/Tuck (Suomessa tutummin Muodon vuoksi) palaa tauoltaan USA:ssa uusin jaksoin, joissa mukana on Julian McMahonin lisäksi siis myös Rose. IMDb:n mukaan Rosen hahmo nähtäisiin [...]

Missä Holly luuraa?

Filed under: Holly Marie CombsSoile @ 20.8.2009 klo 18.45

Hollysta ei ole juuri kuulunut paljon uutisia Siskoni on noidan jälkeen. Hän teki tv-elokuvan “Point of Entry”n pari vuotta sitten ja tänä vuonna hänelle on listattu tv-elokuva “Mistresses”, mutta filmin julkaisemisesta ei ole vielä tietoa. Lisäksi huhujen mukaan hänelle on varattu rooli tulevassa “Preacher”-nimisessä projektissa. Kaikista mielenkiintoisimman roolin Holly sai kuitenkin 26. toukokuuta, kun hänestä [...]

Alyssa meni naimisiin!

Filed under: Alyssa Milanojecca @ 16.8.2009 klo 21.21

Alyssa on mennyt naimisiin! Häät pidettiin lauantaina New Jerseyssä ja niiden teemana oli luonto ja perhe. Alyssalla oli päällään Vera Wangin suunnittelema puku, ja liljoista sidottu kukkakimppu, ja hän käveli alttarille John Lennonin Imagine-biisin tahdissa. Pariskunta vaihtoi valansa, ja häävieraiden joukossa oli mm. näyttelijä Bradley Cooper (Hangover, Jätä se!), joka on Alyssan sulhasen, David Bugliarin [...]

  • Soile: Jos sinulla on kotona DVD:llä tai videolla, niin idea on katsoa niistä aina sovittuna lauantaina (vähän kuin...
  • Roosa: En ole nähnyt kuin kolme viimeistä kautta, mutta koukutuin pahasti ja haluaisin katsoa koko sarjan. Ei kun...
  • Katja: Mistä näitä jaksoja vois siis kahtoa? :D Ja onko niissä suomenkielistä tekstitystä?
  • Hanna: Minusta sarja loppui ihan hyvin ja musta ois ollut tyhmää tehdä mitään elokuvaa yms. kun se ei kuitenkaan sovi...
  • Katja: Olis kyllä ihanaa jos alkais sarja uudelleen :) Ite oon kahtonu jo koko ekan kauden youtubesta ilman...