Shannenin kiireinen vuosi

Filed under: Shannen DohertySoile @ 15.6.2009 klo 0.12

ShannenShannen on nähty Siskoni on noidan jälkeen muun muassa jälleen Brenda Walshina 90210-sarjassa, mutta tämä vuosi tuo hänelle myös uusia rooleja. Amerikassa häntä tullaan näkemään TV:ssä “Resistance”-nimisessä sarjassa, jonka juonesta ei vielä ole tietoa. Ohjelma kuitenkin kuvataan Kanadassa. Shannenin rinnalla nähdään kanadalainen Sebastian Roberts ja David Nykl (Stargate: Atlantis).

Elokuvien parissa Shannen on työskennellyt Christopher B. Landonin (toiminut käsikirjoittajana mm. Dirty Sexy Money -sarjassa) kirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa “Burning Palms”. Elokuva kertoo viiden eri tarinan uskaliaisuudesta tabujen maailmassa. Muihin rooleihin on kiinnitetty Zoe Saldana (Pirates of the Caribbean, Star Trek-elokuva), Nick Stahl (Carnivàle, Sin City) ja Rosamund Pike (Ylpeys ja Ennakkoluulo).

Neiti Doherty tullaan näkemään myös Brad Dourif (Deadwood) ohella elokuvassa “The Beautiful Outsiders”. Tietoa tästä projektistakaan ei paljon löydy, muuta kuin että sen on käsikirjoittanut ja ohjannut englantilainen Andrew Jones.

Odottelemme innolla pitkin vuotta tippuvia Shannen-annoksia ja toivomme että saamme niitä myös näytille tänne Suomeen!




Kommentit



Kommentoi aihetta:

  • Soile: Jos sinulla on kotona DVD:llä tai videolla, niin idea on katsoa niistä aina sovittuna lauantaina (vähän kuin...
  • Roosa: En ole nähnyt kuin kolme viimeistä kautta, mutta koukutuin pahasti ja haluaisin katsoa koko sarjan. Ei kun...
  • Katja: Mistä näitä jaksoja vois siis kahtoa? :D Ja onko niissä suomenkielistä tekstitystä?
  • Hanna: Minusta sarja loppui ihan hyvin ja musta ois ollut tyhmää tehdä mitään elokuvaa yms. kun se ei kuitenkaan sovi...
  • Katja: Olis kyllä ihanaa jos alkais sarja uudelleen :) Ite oon kahtonu jo koko ekan kauden youtubesta ilman...